Reklamaatiot
Ennen reklamaatiolomakkeen täyttämistä, lue alla oleva teksti. Reklamaatiolomakkeen löydät tämän sivun alaosasta. Mikäli asiasi koskee yleistä palautetta, eikä niinkään ostamassasi ajoneuvossa ollutta virhettä tai muuta ongelmaa, täytä yleinen palautelomake.
J. Rinta-Jouppi Oy:n reklamaatioiden käsittely
J. Rinta-Jouppi Oy sitoutuu käsittelemään kaikki reklamaatiot asiakaslähtöisesti, oikeudenmukaisesti ja voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Reklamaatioiden käsittely perustuu kuluttajansuojalain sekä muiden soveltuvien säädösten ohella myös kuluttajariitalautakunnan ratkaisukäytäntöihin.
Milloin ajoneuvossa on virhe?
Ajoneuvossa katsotaan olevan virhe, jos se poikkeaa sovitusta tai siitä, mitä kuluttajalla on ollut perusteltua syytä odottaa. Virhe voi liittyä esimerkiksi ajoneuvon tekniseen kuntoon, varusteluun tai siihen, ettei se vastaa ajoneuvosta annettuja tietoja.
Virhetilanteissa arvioidaan muun muassa:
- Onko ajoneuvo vastannut sitä, mitä myyntihetkellä on sovittu?
- Onko ajoneuvossa vika, joka on ollut siinä jo kaupantekohetkellä?
- Onko ajoneuvon ikään ja ajomäärään nähden kyse tavanomaisesta kulumisesta vai varsinaisesta virheestä?
Käytetyn ajoneuvon ostajan tulee varautua siihen, että ostamassaan ajoneuvossa saattaa ilmetä välttämättömiä korjaustarpeita ehkä piankin kaupanteon jälkeen.
Ostajan velvollisuudet
Ajoneuvon ostajana asiakkaalla on myös velvollisuuksia, jotka voivat vaikuttaa reklamaation käsittelyyn. Ostajan tulee:
- Tarkastaa ajoneuvo huolellisesti ennen kaupantekoa ja huomioida käytettyjen ajoneuvojen normaalit kulumisjäljet.
- Käyttää ja huoltaa ajoneuvoa asianmukaisesti valmistajan ohjeiden mukaisesti.
- Mahdollisessa virhetilanteessa huolehtia vahingon rajoittamisesta. Virheellisen ajoneuvon käyttö tulee lopettaa välittömästi, mikäli ei ole varmuutta, ettei käytön jatkamisesta aiheudu lisävahinkoja.
- Ilmoittaa mahdollisista virheistä viipymättä, jotta ne voidaan käsitellä ilman aiheetonta viivytystä.
Reklamaation tekeminen
Mikäli asiakas kokee, että tuotteessa tai palvelussa on virhe, toivoisimme reklamaation tehtävän ensisijaisesti oheisen reklamaatiolomakkeen kautta. Reklamaation käsittelyä varten pyydämme täyttämään tarvittavat tiedot sekä liittämään mahdolliset reklamaatioon liittyvät dokumentit mukaan reklamaatiolomakkeelle.
Reklamaatioiden käsittelyprosessi
Kaikki reklamaatiot käsitellään mahdollisimman nopeasti ja huolellisesti. Reklamaation arvioinnissa otetaan huomioon:
- Voimassa oleva lainsäädäntö (kuluttajansuoja- ja kauppalaki)
- Kuluttajariitalautakunnan suositukset ja ratkaisukäytännöt
- Kauppasopimuksen ehdot
- Ajoneuvon käyttöhistoria ja mahdollinen normaalista käytöstä johtuva kuluminen
J. Rinta-Jouppi Oy pyrkii ensisijaisesti löytämään ratkaisun, joka on asiakkaalle oikeudenmukainen ja vastaa lainmukaisia velvoitteita. Virheen oikaisu pyritään ensisijaisesti hoitamaan korjaamalla, mutta vaihtoehtoisia tapoja ovat myös hinnanalennus, ajoneuvon vaihto toiseen tai jopa kaupan purkaminen, hieman virheen laadusta riippuen.
Riitatilanteet ja kuluttajariitalautakunta
Mikäli reklamaatiota ei pystytä ratkaisemaan yhteisymmärryksessä, asiakas voi kääntyä kuluttajariitalautakunnan puoleen. J. Rinta-Jouppi Oy noudattaa kuluttajariitalautakunnan ratkaisusuosituksia ja pyrkii toimimaan mahdollisimman läpinäkyvästi ratkaisuja etsiessään.
Tavoitteenamme on aina varmistaa asiakastyytyväisyys ja reilu, lainmukainen toimintatapa kaikissa reklamaatiotilanteissa.